Suomen Holstein Klubi

Päivitetty 23.08.2010

Untitled

Toimintakertomus


TOIMINTAKERTOMUS 2009

Vuosi 2009 oli Suomen Holstein Klubi ry:n kuudes virallinen toimintavuosi. Yhdistyksessä oli vuoden lopussa 220 jäsentä. Yhdistyksen toiminnasta on vastannut seitsemänjäseninen hallitus, johon on kuulunut Anna Lappalainen, puheenjohtaja, Jari Loponen, varapuheenjohtaja, Sari Vanhatalo, sihteeri, Markku Matinolli, rahastonhoitaja, Päivi Istolahti, Krista Katara ja Katja Weman. Hallitus on kokoontunut vuoden aikana kaksi kertaa ja lisäksi keskustellut tiiviisti sähköpostin välityksellä. Klubin edustajana Faba Jalostuksen lypsykarjan jalostusvaliokunnassa on toiminut Jari Loponen. Klubin sonnitoimikunta, johon ovat kuuluneet Jari Loponen, Krista Katara ja Markku Matinolli on osallistunut maahan tuotavien Holstein-sonnien valintaan. Markku Matinolli on osallistunut Ruotsin, Suomen ja Tanskan yhteistä rakenneluokitusta valmistelevaan kokoukseen Ruotsissa.

Yhteyttä jäsenistöön on pidetty sähköpostitse, kirjeitse sekä kotisivujen kautta. Vuoden aikana julkaistiin kaksi jäsenlehti Holstein Aktiivin numeroa. Holstein Klubi jatkoi edelleen Holstein International-lehden tilausten välitystä.

Innostuneen vastaanoton saanut Klubin oma kalenteri julkaistiin nyt toisen kerran. Kalenterin aiheena olivat tilojen isännät, pojat ja työmiehet holsteineläinten kanssa.

Klubin vuosikokous ja karjapäivä järjestettiin Nivalassa 19.3.hotelli Puustellissa. Pääesitelmän Viking Geneticsin Poul Bech Sørensenin aiheena oli genomivalinta pohjoismaisesta näkökulmasta. Illalla järjestettiin yhteinen illanvietto, jossa pidetyn jalostustietokilpailun voittaja oli Jani Kivilahti. Toisena päivinä tutustuttiin Päivi ja Juha Kallion karjaan.

Kesällä heinäkuussa järjestettiin kesätapaaminen Taipalsaaressa Saimaanrannalla. Tapaamisessa esitelmöi Janne Gowenius jalostusopeistaan. Illalla rentouduttiin Saimaan aalloissa ja saunan lämmössä. Toisena päivänä tutustuttiin Tanja ja Petri Hovin karjaan Lappeenrannassa.

Syystapaaminen järjestettiin 4.11 Kurikassa hotelli Pitkä-Jussissa yhdessä Altan kanssa. Hedelmällisyyspäivä-teemaan liittyen Bartele Verbeek esitteli Altan toimintaa, Rehuraisio kertoi ruokinnan merkityksestä hedelmällisyydelle ja NHK-keskus esitteli valon merkitystä hedelmällisyydelle. NHK myös tarjosi jäsenetuna klubilaisille valonmittausta. Illanvietossa näimme esiintyjäryhmän Pienet Joutsenet. Toisena päivänä tutustuimme Päivi ja Vesa Tikan karjaan ja tilan toiminnallisuuteen.

Klubi on ollut mukana kaikissa vuoden aikana järjestetyissä lypsykarjanäyttelyissä. Näyttelyalueella on ollut lähes kaikissa Klubin oma osasto, jossa on ollut myynnissä erilaisia Klubin tuotteita. Klubi on myös palkinnut kussakin näyttelyssä yhden holsteineläimen tai karjakilpailun voittajan. Näyttelykesän avasi Haapajärvellä 7.6. järjestetty Tyylikäs 2009. Siellä Klubin palkinnolla palkittiin parhaasta utareesta Sari ja Jarkko Vanhatalon omistama Gårdsby Stormatic Charmaine (Stormatic x Rudolph). Loimaalla10.7. järjestetyssä Ammujaiset 2009-näyttelyssä Klubin palkinnon parhaasta utareesta sai Huitin Holsteinin HH Toy-Lotta (Roy x Manat). Farmari järjestettiin 2009 Kokkolassa, jossa lauantaina 1.8. oli holsteinpäivä ja rodun kansallinen näyttely. Tuomarina toimi Erik Hansen Tanskasta. Kansallisen näyttelyn Senior Champion-tittelin voitti Pålstorp Gibson Ida (Silky Gibson x Rudolph), jonka omistavat Erika & Jukka Särkijärvi ja Jani Kivilahti. Junior Championiksi valittiin Jussilan Amore (Final Cut x Shottle), omistaja Katja ja Tatu Weman Lapinlahdelta. Klubin palkinnosta kilpailtiin kasvattajakilpailun muodossa ja voiton vei Vanhatalon tila Siikaisista. Elokuussa järjestettiin Anjalankoskella Muurikki 2009, jossa Klubin palkinnon parhaasta utareesta sai Tiina ja Hannu Toikan Gårdsby Stormatic Wilma.

Klubi tarjosi jäsenilleen mahdollisuuden tutustua muiden maiden jalostustyöhön matkailun merkeissä. Ensimmäinen matka suuntautui huhtikuussa Saksaan. Matkalla tutustuttiin Masterrindin valitsemiin holsteinkarjoihin ja sonninemien testiasemaan.

Toinen retki järjestettiin lokakuun alussa Unkariin. Vierailukarjat olivat järjestäneet Unkarin Holsteinjärjestön edustajat Tamás Sebök ja Zsolt Körösi.

Kolmas retki tehtiin marraskuun lopussa Ruotsiin Hoffin huutokauppaan.

Klubi palkitsi jäsenien 100 000 kiloa lypsäneet holsteinfriisiläislehmät, palkittavana oli nyt peräti yhdeksän lehmää: Päivi ja Juha Kallion Nice, Pentti Vuorisen Minnie, MTY Rehnbergin Lamour, Liisa Myllylän ja Esko  Mikkosen Muurikki, Carita ja Mika Hännisen Meikki, Inkeri ja Jyrki Aholan Sarkasen Juulia, Anna Kurkisen ja Olli-Pekka Lumiahon Laatu, Minna ja Ari Hiiren Kullannuppu sekä Kirsi ja Pekka  Pehkosen Mesi.

Klubilla on ollut myynnissä erilaisia logo-tuotteita: fleecetakki, tuulitakki, pinssi sekä tarroja. Lisäksi on ollut erilaisia lehmäaiheisia kortteja, koruja ym. tuotteita. Edelleen jatkettiin suosittujen tekstipaitojen myyntiä. Ennen joulua klubin tuotteita myytiin myös postimyyntinä.

Klubilla on omat kotisivut, jotka ovat toimineet yhtenä tärkeänä tiedonvälityskanavana jäsenistölle. Sivuilla oleva keskustelufoorumi on saanut oman kannattajajoukkonsa ja on hyvä kanava saada ja antaa tietoa sekä jalostuksesta että muista karjaan liittyvistä asioista.

Helmikuun alussa Klubi järjesti keskustelupalstalla nettihuutokauppansa. Myytävänä oli sekä holsteineläimiä että -alkiopaketteja. Korkeimmalle nousi vasikka Indianhead SS Cheyennerose RC-ET Sari ja Jarkko Vanhatalon karjasta. Se myytiin hintaan 10 500 euroa.

Lokakuun alussa järjestettiin toinen nettihuutokauppa. Siinä korkeimmalle nousi hieho Kuortin Ylellinen Terhi ja Raimo Kuortin karjasta ja se myytiin hintaan 4200 euroa.


TOIMINTAKERTOMUS 2008

Vuosi 2008 on ollut Suomen Holstein Klubi ry:n viides virallinen toimintavuosi. Yhdistyksessä on jäseniä vuoden lopussa 204. Yhdistyksen toiminnasta on vastannut seitsemän jäseninen hallitus, johon on kuulunut Anna Lappalainen, puheenjohtaja, Jari Loponen, varapuheenjohtaja, Sari Vanhatalo, sihteeri, Markku Matinolli, rahastonhoitaja, Päivi Istolahti, Krista Katara ja Katja Weman. Hallitus on kokoontunut vuoden aikana kaksi kertaa ja on lisäksi keskustellut tiiviisti sähköpostin välityksellä. Klubin edustajana Faba Jalostuksen lypsykarjan jalostusvaliokunnassa on toiminut Jari Loponen. Klubin sonnitoimikunta, johon ovat kuuluneet Jari Loponen, Krista Katara ja Markku Matinolli, on osallistunut maahan tuotavien holstein-sonnien valintaan.

Anna Lappalainen ja Markku Matinolli ovat osallistuneet NTM-kokonaisjalostusarvon valmistelevaan kokoukseen Ruotsissa.

Yhteyttä jäsenistöön on pidetty sähköpostitse, kirjeitse sekä kotisivujen kautta. Vuoden aikana julkaistiin kaksi jäsenlehti Holstein Aktiivin numeroa. Holstein Klubi on jatkoi edelleen Holstein International-lehden tilausten välitystä.

Ensimmäisen kerran julkaistiin nyt myös innostuneen vastaanoton saanut Klubin oma kalenteri. Kalenterin aiheena olivat tilojen isännät, pojat ja työmiehet holsteineläinten kanssa.

Klubin vuosikokous ja karjapäivä järjestettiin 10.4. Valkealassa Orilammen majalla, jossa luennoimassa oli Lars Nielsen Viking Geneticsiltä ja Jukka Pösö Faba Jalostukselta. Vuosikokouksen jälkeen tutustuttiin Paula ja Pekka Kankfeltin holsteinkarjaan.

Loppuvuoden holstein tapaaminen oli Nokialla kylpylä Eedenissä 2.-3.12. Päivän puhujina olivat CRI-Europen ja Inimexin toimitusjohtaja Nick Kirby ja CRI-Europen Suvi Johansson. Illalla järjestettiin yhteinen illanvietto. Toisen päivän ohjelmaan kuului tutustuminen Jari Loposen holstein karjaan Kurussa.

Klubi on ollut mukana kaikissa vuoden aikana järjestetyissä lypsykarjanäyttelyissä. Näyttelyalueella on ollut lähes kaikissa Klubin oma osasto, jossa on ollut myynnissä erilaisia Klubin tuotteita ja Klubi on palkinnut kussakin näyttelyssä yhden holstein-eläimen tai karjakilpailun voittajan.Näyttelykesän avasi Hyvinkäällä 5.7. järjestetty Yllätys 2008. Siellä Klubin palkinnolla palkittiin parhaasta utareesta Horsahus Allen Frillan (Allen x Rudolph), omistaja Jani Kivilahti, Jämsä. Farmari järjestettiin 2008 Lahdessa. Torstaina 31.7. oli holsteinpäivä ja rodun kansallinen näyttely. Tuomarina toimi Simon Bruegger Sveitsistä. Kansallisen näyttelyn Senior Champion tittelin voitti Olavi Ahonkiven Porista omistama Gårdsby Lee Kersti (Lee x Valiant). Junior Championiksi valittiin Sari ja Jarkko Vanhatalon Siikaisista omistama Hoff Lheros Sallie (Lheros x Champion). Klubin palkinnosta kilpailtiin karjakilpailun muodossa ja luokan voitti Jani Kivilahden Jämsästä omistama Päivölän karja. 9.8. järjestettiin Pellossa Kauniki 2008. Holstein Klubin palkinnon sai parhaasta utareesta Vintti (Hanno x Visalan Portteri), jonka omistaa Ammattiopisto Lappia. Kesän viimeinen näyttely oli hiehonäyttely Onnikki 2008 Kannuksessa. Siellä tulevaisuuden lupauksena palkittiin Anu ja Lasse Tiikkaisen Vieremältä omistama Ekeröd Elayo Dagmar Red (Elayo Red x Komty ET)

Klubi tarjosi jäsenilleen mahdollisuuden tutustua muiden maiden jalostustyöhön matkailun merkeissä. Ensimmäinen matka suuntautui 30.4.–2.5. Ruotsiin. Matkalla tutustuttiin Stämen, Lilla Brännarpin, Ekerödin ja Ramshillin holsteinkarjoihin sekä osallistuttiin jo perinteiseen Semex-päivään ja hiehohuutokauppaan Gårdsbyn tilalla. 10.–18.11. klubilaiset matkustivat Kanadaan Semexin kanssa yhteistyössä järjestetylle matkalle. Matkan aikana osallistuttiin Royal-näyttelyyn ja tutustuttiin n.15 tilaan.

Klubi palkitsi nyt toisen kerran jäsenien 100 000 kiloa lypsäneet holsteinfriisiläislehmät, palkittavana nyt oli myös yksi 150-tonnari: Seija ja Kalevi Levonojan Himmeli. Palkittavia 100-tonnareita oli viisi: Heidi Hakkaraisen ja Pekka Torpan Jippo, Seija ja Kalevi Levonojan Kriisi, Jukka Kainiemen Likvid, Vakkamäki Pentti perikunnan Juhla sekä Anu ja Jari Ahlholmin Larissa.

Klubilla on ollut myynnissä erilaisia logo-tuotteita: fleecet, tuulitakki, pinssi sekä tarroja. Lisäksi on ollut erilaisia lehmäaiheisia kortteja, koruja ym. tuotteita. Edelleen jatkettiin suosittujen tekstipaitojen myyntiä. Ennen joulua klubin myyntituotteita myytiin myös postimyyntinä.

Keväällä teimme halukkaille yhteistilauksen Holstein International-lehdestä.

Vuoden alussa toteutettiin jäsenhankintakampanja, jossa liittymislahjaksi sai edellisen vuoden Holstein Aktiivi lehdet ja Holstein Kalenterin 2008. Tämä kampanja tuottikin mukavasti tulosta ja saimme yli kaksikymmentä uutta jäsentä yhdistykseen.

Klubilla on omat kotisivut, jotka ovat toimineet yhtenä tärkeänä tiedonvälityskanavana jäsenistölle.  Sivuilla oleva keskustelufoorumi on saanut oman kannattajajoukkonsa ja on hyvä kanava saada ja antaa tietoa sekä jalostuksesta, että muista karjaan liittyvistä asioista. Keskustelukanavalla järjestettiin vuoden lopussa myös yhteinen hanke Kimppalehmä-keräyksen muodossa. Lehmiä saatiin kerättyä 11 kappaletta ja ylimääräisellä rahalla hankittiin yksi lelu.

7.-14.10. klubi järjesti keskustelupalstalla ensimmäisen nettihuutokappansa. Myytävänä oli sekä holsteineläimiä että -alkiopaketteja. Korkeimmalle nousi Terhi ja Raimo Kuortin karjasta myyty hieho Kuortin YrsaLena. Se myytiin hintaan 3 400 euroa.

Syyskuussa Klubi sponsoroi 500 euron summalla Belgiassa järjestettävään European Young Breeders School’iin osallistunutta seitsemänhenkistä suomalaisjoukkuetta. Joukkue voitti maiden välisen joukkuekilpailun.


TOIMINTAKERTOMUS 2007

Vuosi 2007 on ollut Suomen Holstein Klubi ry:n neljäs virallinen toimintavuosi. Yhdistyksessä on jäseniä vuoden lopussa n.170. Yhdistyksen toiminnasta on vastannut hallitus, johon on kuulunut Anna Lappalainen, puheenjohtaja, Jari Loponen, varapuheenjohtaja, Sari Vanhatalo, sihteeri, Markku Matinolli, rahastonhoitaja, Krista Katara ja Katja Pitkänen. Lisäksi hallituksen kokouksiin on osallitunut ilman äänivaltaa vuoden 2008 alusta toimikautensa aloittava uusi jäsen Päivi Istolahti sekä osaan kokouksista asiantuntijajäsen Auli Himanen. Hallitus on kokoontunut vuoden aikana kaksi kertaa ja on lisäksi keskustellut tiiviisti sähköpostin välityksellä. Klubin edustajana Faba Jalostuksen lypsykarjan jalostusvaliokunnassa on toiminut Jari Loponen. Klubin sonnitoimikunta, johon ovat kuuluneet Jari Loponen, Krista Katara ja Markku Matinolli, on osallistunut maahan tuotavien holstein-sonnien valintaan.

Yhteyttä jäsenistöön on pidetty sähköpostitse, kirjeitse sekä kotisivujen kautta. Myös tanskalainen lehti Dansk Holstein on tullut jäsenille.

Vuoden suurin ponnistus oli, kun saimme uutena jäsenetuna julkaistua oman lehtemme Holstein Aktiivi. Lehdestä ilmestyi kaksi numeroa.

Klubin vuosikokous ja karjapäivä järjestettiin 9.3. Luopioisten Seurakuntakeskuksessa. Vuosikokouksen jälkeen Giuseppe Beltramino Semenzoolta luennoi italialaisesta jalostustoiminnasta sekä esitteli kotitilansa Bel-holsteinin karja-ainesta. Luennon jälkeen tutustuttiin Aholan tilan karjaan ja uuteen robottipihattoon.

29.8. Klubilaiset kokoontuivat Siikaisiin Sari ja Jarkko Vanhatalon tilalle viettämään rakennepäivää. Luennoitsijaksi oli saapunut Iso-Britannian Holsteinyhdistyksen pääluokittaja John Gribbon.  Päivän aikana oli mahdollisuus tutustua tilan karjaan. Päivän päätteeksi oli ensimmäinen Klubin järjestämä holsteinhuutokauppa, jossa 13 hiehoa ja vasikkaa löysivät uudet omistajat.

Holsteinjalostuspäiviä rodun 30-vuotisjuhlien merkeissä vietettiin 6.-7.11. Pielavedellä. Ensimmäisenä päivänä kuulimme Auli Himasen puheenvuoron, jossa hän kertoi FABA:n ajankohtaisista kuulumisista ja mm. M.Rakuunan menestystyksestä. Hänen jälkeensä Tony Evangelo WWS:stä kertoi WWS:n  historiasta Suomen markkonoilla sekä nykytilanteesta. Tämän jälkeen Markku Matinolli esitti keräämänsä  Holstein 30-vuotta historiikin. Illalla vietimme iltajuhlaa illallisen ja yhdessäolon merkeissä.

Toisena päivänä tutustuimme Katja Pitkäsen ja Tatu Wemanin karjaan Lapinlahdella.

Klubi on ollut mukana kaikissa vuoden aikana järjestetyissä lypsykarjanäyttelyissä. Näyttelyalueella on ollut lähes kaikissa Klubin oma osasto, jossa on ollut myynnissä erilaisia Klubin tuotteita ja Klubi on palkinnut kussakin näyttelyssä yhden holstein-eläimen.

Näyttelykesän avasi Mikkelissä 8.–9.6. järjestetty Muurikki 2007. Siellä Klubin palkinnolla palkittiin parhaasta utareesta Vanhatalon Tamara (Champion x R.Marshall).

6.7. oli vuorossa Loimaalla järjestetty Ammujaiset 2007-näyttely, jossa Holstein Klubi palkitsi parhaasta utareesta Vanhatalon Ugandan (Stormatic x Henumas).

Farmari järjestettiin 2007 kuopiossa. Torstaina 26.7. oli holsteinpäivä ja rodun kansallinen näyttely. Tuomarina toimi Ken Proctor Englannista. Kansallisen näyttelyn Senior Champion tittelin voitti Anna ja Jussi Lappalaisen Siilinjärveltä omistama Lappalan Rosaceleste ET (Lee x Rudolph). Junior Championiksi valittiin niin ikään Anna ja Jussi Lappalaisen omistama Lappalan Ubrit ( Laudan x Igniter). Klubin palkinnosta kilpailtiin tänäkin vuonna karjakilpailun muodossa ja luokan voitti Sari ja Jarkko Vanhatalon Siikaisista omistama Vanhatalon Holstein.

18.8. hiehot kilpailivat paremmuudesta Jalasjärvellä Lakeus 2007 Junior Showssa. Holstein Klubin palkinnon sai nuori lupaava hieho Kaappolan Vapuli, jonka omistavat Merja ja Mauri Kaappola Kauhajoelta.

Klubi tarjosi jäsenilleen mahdollisuuden tutustua myös muiden maiden jalostustyöhön matkailun merkeissä. Ensimmäinen matka suuntautui Ruotsiin 17.-20.5. missä osallistuimme alkajaisiksi Gårdsbyn perinteiseen Semex-päivään. Matkallamme tutustuimme myös neljään ruotsalaistilaan ja lopuksi osallistuimme vielä Stannumin huutokauppaan.

27.-30.9. Klubilaiset matkustivat Irlantiin. Näiden päivien aikana ehdittiin tutustua  seitsemään eri huippujalostuskarjaan.

Klubi palkitsi ensimmäisen kerran jäsenien 100 000 kiloa lypsäneet holsteinfriisiläislehmät. Palkittavia oli kuusi: Vuokko ja Esko Kuljun Kielo, Katja Pitkäsen ja Tatu Wemanin Juusolan Imos, Sari ja Jarkko Vanhatalon Ippa, Marjo Jaakkolan Juulia, Anna Kurkisen ja Olli-Pekka Lumiahon Koru sekä Seija ja Kalevi Levonojan Kehäkukka.

Klubilla on ollut myynnissä erilaisia logo-tuotteita: t-paita, fleecet, tuulitakki, pinssi sekä tarroja. Lisäksi on ollut erilaisia lehmäaiheisia kortteja, koruja um. tuotteita. Uutena tuotteena oli tekstipaidat.

Keväällä teimme halukkaille yhteistilauksen Holstein International-lehdestä.

Klubilla on omat kotisivut, jotka ovat toimineet yhtenä tärkeänä tiedonvälityskanavana jäsenistölle.  Sivuilla oleva keskustelufoorumi on saanut oman kannattajajoukkonsa ja on hyvä kanava saada ja antaa tietoa sekä jalostuksesta, että muista karjaan liittyvistä asioista.


TOIMINTAKERTOMUS 2006

Vuosi 2006 on ollut Suomen Holstein Klubi ry:n kolmas virallinen toimintavuosi. Yhdistyksessä on jäseniä vuoden lopussa hieman vajaa 160. Yhdistyksen toiminnasta on vastannut hallitus, johon on kuulunut Anna Lappalainen, puheenjohtaja, Hannu Huitti, varapuheenjohtaja, Sari Vanhatalo, sihteeri, Jari Loponen, rahastonhoitaja, Krista Katara ja Markku Matinolli. Hallitus on kokoontunut vuoden aikana kaksi kertaa ja on lisäksi keskustellut tiiviisti sähköpostin välityksellä. Klubin edustajana Faba Jalostuksen lypsykarjan jalostusvaliokunnassa on toiminut Hannu Huitti. Klubin sonnitoimikunta, johon ovat kuuluneet Jari Loponen, Krista Katara ja Markku Matinolli, on osallistunut maahan tuotavien holstein-sonnien valintaan.

Yhteyttä jäsenistöön on pidetty sähköpostitse, kirjeitse sekä kotisivujen kautta. Myös tanskalainen lehti Sortbroget kväg on tullut jäsenille.

Klubin vuosikokous ja karjapäivä järjestettiin 20.4. Kuortaneen Kuhapirtillä. Vuosikokouksen jälkeen Suvi Johansson Sisämaanjalostuksesta kertoi pohjoismaisten sonnien omistuksen periaatteista sekä jalostusaineksen tuonnista ja viennistä. CRI Internationalin edustaja Cord Hoeltje luennoi CRI:n jalostusohjelmasta sekä sonnitarjonnasta. Luentojen jälkeen tutustuttiin Saila Mäki-Leppälän ja Marko Kiiltomäen omistamaan holsteinfriisiläiskarjaan.

22.8. Klubilaiset kokoontuivat Sonkajärvelle Kati Juntusen ja Ari Luukkosen omistamalle Kuuselan tilalle tuomarointikurssille. Tamas Sebok esitti sekä sanoin, että käytännössä tärkeimmät seikat, mitä tuomari ottaa huomioon arvostellessaan näyttelyeläintä. Lopuksi saimme tutustua myös tilan karjan.

Holsteinjalostupäiviä vietettiin 8.-9.11. Tyrnävällä. Ensimmäisenä päivänä kuulimme Nils Erik Haahrin terveiset Tir-An Holsteinsista hänen kerrottua tilan toiminnasta sekä jalostustavoitteista ja – linjoista. Toisessa luennossa Tanskan pääluokittelija Per-Key Kristiansen valotti Tanskan luokittelusysteemiä ja jalostusperusteita. Myös Suomen Rehu käytti puheenvuoron heidän uusista rehunlisistään. Illalla oli sitten hauskanpidon aika illallisen ja vapaan karaokelaulannan parissa. Toisen päivän tapahtumat keskittyivät Muhokselle Jaana Mäen ja Jaakko Heikkisen Karhun tilalle. Siellä Per-Key esitti käytännössä yksityiskohtaisesti miten tanskalainen luokittelu tapahtuu.

 Klubi on ollut mukana kaikissa vuoden aikana järjestetyissä lypsykarjanäyttelyissä. Näyttelyalueella on ollut Klubin oma osasto, jossa on ollut myynnissä erilaisia Klubin tuotteita ja Klubi on palkinnut kussakin näyttelyssä yhden holstein-eläimen.

Näyttelykesän avasi Haapajärvellä 10.–11.6. järjestetty Tyylikäs 2006. Siellä Klubin palkinnolla palkittiin kestävyydestään Länsi-Lapin Ammatti-instituutin omistama Loru (Ladog x Besne Buck).

8.7. oli vuorossa Hyvinkäällä järjestetty Yllätys 2006-näyttely, jossa Holstein Klubi palkitsi Hannu Huitin ja Mikko Rannan omistaman kestävän lehmän Bårarp Charles Eva 470:n (Charles x Blackstar).

Farmari järjestettiin 2006 Seinäjoella. Torstaina 3.8. oli holsteinpäivä ja rodun kansallinen näyttely. Holstein Klubi oli kutsunut tuomariksi John Gribbonin Englannista. Kansallisen näyttelyn Senior Champion tittelin voitti Jari, Juha ja Krista Kataran Viljakkalasta omistama Ekeröd Champion Frillan (Champion x Ford). Junior Championiksi valittiin Hannu Huitin ja Mikko Rannan omistama Pålstorp Merchant Charmaine ET (Merchant x Leader). Klubin palkinnosta kilpailtiin tänä vuonna karjakilpailun muodossa ja luokan voitti Sari ja Jarkko Vanhatalon Siikaisista omistama Vanhatalon Holstein.

12.8. eläimet kilpailivat paremmuudesta Anjalankosken Muurikissa. Holstein Klubin palkinnon sai nuori lupaava hieho Kuuselan Usva (Laudan x Mr Ships), jonka omistavat Hanneli ja Pertti Jäske.

19.8. näyttelykesän päätti Kankaanpään Niinisalossa järjestetty Satakunta 2006. Holstein Klubi palkitsi näyttelyn parhaana utareena Raila ja Pertti Pukaralammin Honkajoelta omistaman Pukaralammin Susetten (Morty x Goldfinger).

Klubi tarjosi jäsenilleen mahdollisuuden tutustua myös muiden maiden jalostustyöhön matkailun merkeissä. Ensimmäinen matka suuntautui 31.5-1-6. Saksan Oldenburgiin, missä osallistuimme Holsteinin Euroopan näyttelyyn. Matkasimme yhdessä ruotsalaisten kanssa ja tutustuimme myös muutamaan holsteinkarjaan. 1.-11.10. Klubilaiset matkustivat Yhdysvaltoihin Madisoniin. World Dairy Expossa seurattiin mm. Holstein Show’ta ja –huutokauppaa sekä tutustuttiin näytteilleasettajien laajaan valikoimaan. Näiden päivien aikana ehdittiin tutustua myös noin kymmeneen huippujalostuskarjaan.

Lokakuun18.-23. järjestettiin vielä Ayrshire-kasvattajien kanssa yhteismatka Ruotsiin Elmia- näyttelyyn. Samalla tutustuttiin myös joihinkin hosteinkarjoihin.

Klubilla on ollut myynnissä erilaisia logo-tuotteita: t-paita, kauluspaidat, fleecet, tuulitakki, tikkiliivi, pinssi sekä tarroja. Lisäksi on ollut erilaisia lehmäaiheisia kortteja.

Keväällä teimme halukkaille yhteistilauksen Holstein International-lehdestä.

Syksyllä toimitimme jälleen tilauksesta amerikkalaisen Bonnie Mohrin julisteita.

Klubilla on omat kotisivut, jotka ovat toimineet yhtenä tärkeänä tiedonvälityskanavana jäsenistölle.  Sivuilla oleva keskustelufoorumi on saanut oman kannattajajoukkonsa ja on hyvä kanava saada ja antaa tietoa sekä jalostuksesta, että muista karjaan liittyvistä asioista. Keskustelufoorumin yhteyteen avattiin joulukuussa toiveita kuunnellen jäsenille tarkoitettu ”Kioski” sekä myynti- että ostoilmoituksia varten.


TOIMINTAKERTOMUS 2005

Vuosi 2005 on ollut Suomen Holstein Klubi ry:n toinen virallinen toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenkunta on edelleen vahvistunut ollen vuoden lopussa n.140. Yhdistyksen toiminnasta on vastannut hallitus, johon on kuulunut Anna Lappalainen, puheenjohtaja, Hannu Huitti, varapuheenjohtaja, Sari Vanhatalo, sihteeri, Jari Loponen, rahastonhoitaja, Krista Katara ja Markku Matinolli. Hallitus on kokoontunut vuoden aikana kuusi kertaa ja on lisäksi keskustellut tiiviisti sähköpostin välityksellä. Klubin edustajana Faba Jalostuksen lypsykarjan jalostusvaliokunnassa on toiminut Hannu Huitti. Klubin sonnitoimikunta, johon ovat kuuluneet Jari Loponen, Krista Katara ja Markku Matinolli on osallistunut maahan tuotavien holstein-sonnien valintaan.

Yhteyttä jäsenistöön on pidetty sähköpostitse, kirjeitse sekä kotisivujen kautta. Myös tanskalainen lehti Sortbroget kväg on tullut jäsenille; valitettavasti sitä ei kuitenkaan vuoden mittaan ole vielä saatu ilmestymään aivan kaikille jäsenille heikon tiedonkulun vuoksi.

Klubin vuosikokous ja karjapäivä oli 17.3. Siikaisissa Vanhatalon tilalla. Jörg Harms GGI:stä Saksasta oli luennoimassa Saksan jalostustavoitteista ja GGI:n sonnitarjonnasta.

19.4. järjestettiin Holstein-päivä Pieksämäen Sonnihovissa.

1.7. Klubi oli mukana Huitin Holsteinin huutokaupassa. Klubin edustaja avusti huutokauppapäivänä eläinten laittamisessa ja esittämisessä. Paikalla oli myös klubituotteiden myyntipöytä.

Karjamatkailun aloitti huutokauppamatka Ruotsiin 12.–13.5. Ekerödin ja Bokehillin karjoihin.

21.–25.9. puolestaan tutustuttiin Englannissa Dairy Event näyttelyyn ja eri jalostuskarjoihin.

25.-28.10. oli ruotsalainen luokittelija Gill Zeilon opastamassa karjanomistajiamme eri puolella Suomea luokittelun saloihin. Ensimmäinen tilaisuus järjestettiin 25.10. Hanna ja Jari Laineen tilalla Perttelissä ja 26.10 kokoonnuttiin Terhi ja Raimo Kuortin tilalla Ikaalisissa. 27.10. tarkasteltiin lehmien rakennetta Anna ja Jussi Lappalaisen karjassa Siilinjärvellä. Ja viimeinen päivä järjestettiin Eira Halmekankaan ja Timo Liinamaan omistamalla tilalla Nivalassa.

30.11. kokoonnuttiin Karjapäivän merkeissä Viljakkalassa, jossa luennoimassa oli Sören Olesen Dansire:lta Tanskasta sekä Jorma Rantala NHK- keskuksesta, joka esitteli Lely-robotin toimintaa. Iltapäivällä tutustuttiin Jari ja Juha Kataran Robora-navettaan sekä holstein-karjaan. Päivän päätteeksi siirryttiin Ikaalisten kylpylään nauttimaan vesitropiikista, päivällisestä ja viettämään muuten iltaa yhdessä. Seuraavana päivänä 1.12. tutustuttiin vielä Terhi ja Raimo Kuortin holstein-karjaan Ikaalisissa.

Klubi on ollut mukana kaikissa vuoden aikana järjestetyissä lypsykarjanäyttelyissä. Näyttelyalueella on ollut Klubin oma osasto, jossa on ollut myynnissä erilaisia Klubin tuotteita ja Klubi on palkinnut kussakin näyttelyssä yhden holstein-eläimen.

Näyttelykesän avasi Muuruvedellä 15.7. järjestetty Pikku-Mansikki 2005. Siellä Klubin palkinnolla palkittiin Huitin Holsteinin, Marjo Jaakkolan sekä Laura ja Jouko Laiholahden yhteisomistuksessa oleva hieho Pålstorp Gibson Charmaine ET (i.Gibson)

28.–31.7. oli vuorossa Tampereen Farmarin yhteydessä järjestetty Välkky 2005-näyttely, joka oli myös rodun vuosinäyttely. Torstaina 28.7. oli holsteinpäivä, jolloin tuomarina toimi Mr Gerd Bielefeld Saksasta. Klubin palkinnon rodun parhaasta utareesta sai Sari ja Jarkko Vanhatalon omistama Vanhatalon Robina (i. Manat). Koko Farmari-näyttelyn ajan paikalla olleet holstein-eläimet tulivat Sari ja Jarkko Vanhatalon karjasta Siikaisista.

6.8. eläimiä arvosteltiin Marttilan Ammujaisissa. ”Miss Holstein” tittelin sai Sari ja Jarkko Vanhatalon karjasta Kiikolan Rauha (i. Lake).

13.-14.8. olikin vuorossa kahdet näyttelyt: Pellossa järjestetty Kauniki 2005 ja Lappeenrannassa Muurikki 2005. Kaunikissa  Klubin palkinnon sai parhaasta utareesta Esko ja Vuokko Kuljun Ruusu (i. Manat). Muurikissa Klubi palkitsi puolestaan Paula ja Pekka Kankfeltin ensikkolehmä Ristalli ET:n (i Inquirer)

Klubilla on ollut myynnissä erilaisia logo-tuotteita: t-paita, kauluspaidat, fleece, tuulitakki, tikkiliivi sekä tarroja. Lisäksi on ollut erilaisia lehmäaiheisia kortteja. Uutena tuotteena myyntiin otettiin Klubin logosta valmistettu pinssi.

Keväällä teimme halukkaille yhteistilauksen Holstein International-lehdestä.

Syksyllä toimitimme tilauksesta amerikkalaisen Bonnie Mohrin julisteita ja muita tuotteita.

Klubilla on ollut nyt omat kotisivut, jotka ovat toimineet uutena tiedonvälityskanavana jäsenistölle. Sivuilla on vain jäsenille avoimet sivut, joissa käsitellään mm. tuontisonnien eri jalostuksellisia ominaisuuksia. Muuten sivut ovat kaikille avoimet. Sivuja myös kehiteltiin edelleen ja yhtenä uutena mahdollisuutena avattiin ”kasvattajaesittely”-sivut, joilla jäsenet voivat ilmaiseksi julkaista esitteen omasta karjastaan. Sivuille avattiin myös oma keskustelufoorumi, jolle näytti olevan tilausta ajoittain hyvinkin vilkkaan keskustelun perusteella.

Klubi on aloittanut myös jäsenistönsä Holstein-rotuisten 100-tonnarilehmien muistamisen kivestä veistetyllä ”kilometripylväällä”.

________________________________________________________________________

TOIMINTAKERTOMUS 2004

Vuosi 2004 oli Suomen Holstein Klubi ry:n ensimmäinen virallinen toimintavuosi. Yhdistys hyväksyttiin yhdistysrekisteriin ja sen säännöt hyväksyttiin 23.4. 2004. Yhdistyksen toiminnasta on vastannut hallitus, johon on kuulunut Anna Lappalainen, puheenjohtaja, Sari Vanhatalo, sihteeri, Jari Loponen, rahastonhoitaja, Hannu Huitti, Krista Katara ja Markku Matinolli. Lisäksi Auli Himanen on toiminut asiantuntijajäsenenä. Hallitus kokoontui vuoden aikana 4 kertaa. Klubin esittäminä jäseninä Suomen Kotieläinjalostusosuuskunnan lypsykarjan jalostusvaliokunnassa ovat toimineet Hannu Huitti ja Markku Matinolli. Klubi on osallistunut myös maahan tuotavien holstein sonnien valintaan. Valintatoimikuntaan ovat kuuluneet Jari Loponen,Krista Katara ja Markku Matinolli


1.Näyttelytoiminta:

Uudenmaan Yllätys-näyttely Hyvinkäällä 5.6.

Ruukin näyttely 5.6.

Okra 2004-näyttely Oripäässä 3.-4.7

Satakunta 2004 Kokemäellä 27.8.   

Karjatila Tampereella 30.9-2.10., rodun vuosinäyttely

Jokaisessa näyttelyssä jaettiin klubin palkinto yhdelle eläimelle. Näyttelyissä oli myös klubin esittelystandi ja tuotteiden myyntipiste.

2. Tapahtumat ja kokoukset:

Vuosikokous 3.6. Tyrnävällä ja tutustuminen Markku ja Erkki Matinollin karjaan

Sersia France-kierros” kesäkuussa

Huitin Holsteinin huutokauppa.7.10.

Tilaisuuksissa jaettiin tietoa yhdistyksestä ja Holstein-rodusta, myytävänä oli myös erilaisia Klubituotteita.

3. Tarvikemyynti:

Hankittiin myytäväksi erilaisia logotuotteita: t-paita, kauluspaidat, fleece, tuulitakki, tikkiliivi, tarroja, kortteja.

Tuotteiden myynti onnistui hyvin.

4. Esite:

Laadittiin yhdistykselle mustavalkoinen nelisivuinen A5 kokoinen esite. Esitettä oli jaossa eri tilaisuuksissa, joihin osallistuttiin.

5. Jäsenlehti:

Jäsenlehtenä on ilmestynyt Tanskalainen Sortbroget Kväg-lehti, jonka liitteeksi kahdessa viimeisessä lehdessä saatiin muutama suomeksi käännetty artikkeli.

6. Matkat:

Yhdistys järjesti helmikuussa näyttelymatkan Belgiaan Agribex-näyttelyyn. Matkalla tutustuttiin myös jalostuskarjoihin Belgiassa ja Hollannissa.

Toukokuussa järjestettiin matka yhdessä Ayrshirekasvattajien kanssa Ruotsiin Semex-päivään. Tutustuttiin myös ruotsalaisiin jalostuskarjoihin.

7. Kotisivut:

Marraskuussa avattiin yhdistyksen kotisivut osoitteeseen www.holstein-finland.com. Kotisivuilla on kaikille kävijöille avoimet sivut, joissa on tietoa yhdistyksestä, rodusta, tapahtumista. Vain jäsenille avoimille sivuille on laadittu lisätietoa käytössä olevista sonneista.

8. Kansainvälinen toiminta:

Tampereen Karjatilamessujen yhteydessä järjestettiin pohjoismainen kokous johon osallistui 8 vierasta Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta. Kokouksen yhteydessä oli päivällinen ja toisena päivänä tutustuminen Loposen ja Kataran karjoihin.

Yhdistys on pyydettäessä lähettänyt edustajan sonnifirmojen myyntitapaamisiin.