Päivitetty 23.08.2010
Päivitetty 24.3.2009 klo 22:55
Suomen Holstein Klubi - Finnish Holstein Club ry. perustettiin Tampereella elokuussa 2003. Perustavassa kokouksessa oli viitisenkymmentä asiasta innostunutta ja tällä hetkellä klubissa on jo yli 200 jäsentä. Klubin tarkoituksena on ennen kaikkea edistää Holstein-rodun perinnöllisen tason paranemista ja rodun jalostuksen yleisiä edellytyksiä sekä lisätä kasvattajien välistä yhteistyötä ja järjestää koulutusta.
Klubi tekee yhteistyötä keinosiemennys- ja jalostusjärjestöjen sekä muiden rotuyhdistysten ja karjakerhojen kanssa. Tavoitteena on tuoda karjankasvattajien näkemystä entistä enemmän esille. Yhteistyötä tehdään mm. osallistumalla Holstein-tuontisonnien valintaan ja järjestämällä yhteisiä tilaisuuksia holsteinjalostuksessa toimivien yhteisöjen kanssa, Klubilla on myös oikeus esittää edustajaa Faba Jalostuksen lypsykarjan jalostusvaliokuntaan. Jäsenilleen klubi julkaisee myös Holstein Aktiivi-lehteä ja näitä kotisivuja tiedottaakseen tapahtumista sekä ylläpitää keskustelupalstaa avoimen mielipiteenvaihdon edistämiseksi.
Jäsenistölleen klubi järjestää myös luentotilaisuuksia, tilavierailuja ja opintomatkoja koti- ja ulkomaille.
Tärkeänä osana klubin toimintaa on myös näyttelytoiminta. Klubi pyrkii innostamaan Holstein-jalostajia osallistumaan näyttelytoimintaan ja edistämään siihen liittyvää koulutusta. Näyttelyissä klubi on myös osastollaan esittelemässä toimintaansa, osastolla on mahdollisuus tutustua Klubin toimintaan ja siellä on myös myytävänä erilaisia Holstein-tuotteita.
Antti Saari, puheenjohtaja
Poutuntie 169
62100 LAPUA
044-0556631
siltasaari@netikka.fi
Päivi Istolahti, sihteeri
Seinäjoentie 931
61400 YLISTARO
044-3322778 ja 06-4732777
paivi.istolahti@netikka.fi
Jari Loponen, varapuheenjohtaja
Sikkiläntie
34320 PARKKUU
050-336 3459
jarilopo@sci.fi
Krista Katara
Väinänperäntie 55
39310 VILJAKKALA
040-715 7141
kristak2@saunalahti.fi
Anna Lappalainen
Toivalantie 44
70900 TOIVALA
040-522 3140
anna.lappalainen@dnainternet.net
Markku Matinolli
Ängesleväntie 11
91800 TYRNÄVÄ
040-581 8243
markku.matinolli@dnainternet.net
Katja Weman
Tölväntie 459
71910 ALAPITKÄ
040-5796888
katja.ammu@pp.inet.fi
Uusi jäsen, virallisesti kausi alkaa 2011 alusta
Terhi Lahtinen-Kuortti
Kallionkielentie 110
39590 TEVANIEMI
00-5257312
terhi.lahtinen-kuortti@ippnet.fi